ladataan Ladataan. Odota, ole hyvä.
16.8.2018

Asiantuntijan kuusi vinkkiä: Näin onnistut yrityskaupassa

Voit kasvattaa yritystäsi tehokkaasti, jos ostat olemassa olevan yrityksen tai liiketoiminnan. Nämä asiantuntijan ohjeet auttavat tekemään hyvät kaupat.

Article image

”Yrityksen ostaa yhä useammin toinen yritys. Yrityskaupan avulla voi esimerkiksi laajentaa toimintaa maantieteellisesti, hankkia uutta osaamista tai monipuolistaa tarjontaa.”

Näin sanoo Juha Tall, joka on ollut tekemässä kymmeniä yrityskauppoja, tehnyt väitöskirjan yrityskaupoista, haastatellut satoja yrittäjiä ja analysoinut kymmeniätuhansia yrityskauppoihin liittyviä vastauksia. Vuonna 2015 hänet valittiin vuoden omistajanvaihdosasiantuntijaksi.

Juha Tall neuvoo jokaista yrittää ottamaan huomioon nämä kuusi asiaa, jos mielessä on oman liiketoiminnan laajentaminen yritysoston kautta:

1. Saat uuden kasvukeinon. Yrityskauppa on yksi yrityksen kasvukeinoista. Kasvun mahdollisuuksien jatkuvan kartoittamisen on hyvä olla osa yrityksen kulttuuria. Jotta kartoitus onnistuu mahdollisimman hyvin, sen on myös sisällyttävä yrityksen strategiaan.
        
2. Määritä ostokriteerit. Mieti jo etukäteen selkeät kriteerit, joilla arvioit potentiaalista ostokohdettasi. Päätä, mitä asioita arvioit, kun löydät kiinnostavan yrityksen ja mieti, mitä synergioita voit kaupasta saada. Ostokriteereitä voivat olla esimerkiksi yrityksen koko, toimiala, markkina-alue, asiakkaat tai tavarantoimittajat. Muista myös, että 10–15 prosentissa pienten yritysten kauppoja on kyse siitä, että kilpailija ostetaan pois markkinoilta.
 
3. Ota mukaan asiantuntija. Päätä, miten etenet yrityksen ostamisessa ja käytä apunasi asiantuntijoita. Yksi vaihtoehto on käyttää aina samaa asiantuntijajoukkoa. Tämä kannattaa esimerkiksi silloin, kun tarvitaan kovaa alakohtaista osaamista. Toinen tapa on käyttää tapauksesta riippuen eri asiantuntijoita. Tämä on perusteltua, kun on kyse jonkin osa-alueen erikoisosaamisesta, esimerkiksi kiinteistöistä tai patenteista.

4. Luota luottamuspuntariin. Luottamus on yrityskaupassa tärkeää. Jos luottamus lisääntyy neuvottelujen edetessä, yrityskaupan toteutuminen on yleensä hyvissä kantimissa. Tulosta syntyy, kun ongelmat onnistutaan selvittämään neuvotteluissa kerta toisensa jälkeen. Kesken jäävissä prosesseissa ongelmat sen sijaan kasautuvat. Jos luottamus vähenee yrityskaupasta neuvoteltaessa, sinun kannattaa miettiä, milloin on hyvä hetki vetäytyä.
 
5. Suunnittele ostokohteen haltuunotto. Ostettavan yrityksen ottaminen haltuun on tärkeä osa kaupan kulkua. Ostettavassa yrityksessä tapahtuu yleensä jokin muutos kaupan jälkeen – johtaminen saattaa muuttua ammattimaisemmaksi tai toimittajasopimukset voidaan neuvotella edullisemmiksi. Suunnitelmien vienti käytäntöön on usein työlästä ja aikaavievää. Varaa siis riittävästi aikaa ja resursseja ostetun yrityksen kehittämiseen, jotta arkirutiinit ja toiminnan ylläpitäminen eivät täytä päiviäsi.
 
6. Varaudu yllätyksiin. Yrityskauppojen yksi ominaispiirre on yllätyksellisyys. Jokin asia yritystä ostettaessa yllättää aina, vaikka olisit tutustunut ostokohteeseen kuinka hyvin. Yllätys voi olla myönteinen tai kielteinen, mutta yllätyksiä yhdistää se, että ostajana sinun täytyy varautua ja reagoida niihin.


Harkitsetko ostamista? Katso myytävät yritykset täältä tai jätä ostoilmoitus rekisteröitymällä palveluumme täällä.

Hämeen Yrityspörssi - Oikea kauppapaikka yrityksen myyntiä tai ostoa suunnittelevalle!