ladataan Ladataan. Odota, ole hyvä.
Bed & Breakfast aamiaismajoitus Päijänteellä
Hinta: 640 000 €

Kansainvälisesti tunnettu, hyvin menestyvä Bed & Breakfast majatalo Kivitatti etsii uutta toimijaa ja kehittäjää.


Saksalaisten ja suomalaisten vieraiden tuntemassa majatalossa voi lomailla ja majoittua pidempiäkin aikoja Päijänteen rannalla, luonnon helmassa.


Aamiaismajoitus on aloitettu vuonna 2009. Hyväkuntoinen ja tunnettu majatalo lähellä monipuolisia aktiviteetteja tarjoaa erinomaisen pohjan uudelle toimijalle kehittää ja laajentaa toimintaa. Liiketoimintaa voi kasvattaa helposti esimerkiksi panostamalla myyntiin ja markkinointiin sekä laajentamalla luonto- ja elämysmatkailuun. Päijänteen ympäristö tarjoaa monipuoliset mahdollisuudet tähän uimarantoineen, kansallispuistoineen sekä ulkoilureitteineen. Kivitatin asiakkaat voivat nauttia kesäisistä ja talvisista aktiviteeteista melonnasta, kalastuksesta ja patikoinnista aina hiihtoon, pilkkimiseen ja lumikenkäilyyn.


Majataloon kuuluu kaksi vierekkäistä tonttia, joiden kokonaispinta-ala on 5600 m2. Tonteilla sijaitsee hyväkuntoinen, tunnelmallinen 250/300m2 päärakennus, jossa on vuokrattavana kaksi 2h huonetta ja perhehuone. Päärakennuksessa on lisäksi aamiaistilat ja omistajien asuintilat. Majatalon välittömässä läheisyydessä, viereisellä tontilla on lisäksi uusi 50m2 lämpöhirsimökki jota vuokrataan. Mökkitontilla 70 m2 käyttämätöntä rakennusoikeutta. Päärakennus on rakennettu 2008 ja hirsimökki 2012.


Kivitatti sijaitsee 200 metriä Päijänteen rannasta jonne vie oma uimapolku. Rannasta avautuu näkymä Päijänteen suurimmalle selälle eli Tehinselälle. Pihapiiristä lähtee myös polku Päijänteen kansallispuistoon. Polku myötäilee Päijänteen rantaa.


Tässä hieno mahdollisuus kehittää menestyvä matkailuyritys. Ota yhteyttä ja tule tutustumaan!  

  • Ilmoitustunnus:
    5202
  • Ilmoitustyyppi:
    Myydään yritys
  • Toimiala:
    Majoitus, ravintola, elintarvike
  • Kiinteistön koko:
    300m2 päärakennus + 50 m2 hirsimökki
  • Kiinteistö on:
    Oma
  • Paikkakunta:
    Päijät-Häme
  • Www:

Ilmoittaja

Anneli Platzen
+358440771137
Ota yhteyttä ilmoittajaan

Ota helposti yhteyttä:

Yhteydenottosi välittyy suoraan ilmoittajalle - nopeaa ja helppoa.


Ihmiset jotka katsoivat tätä ilmoitusta, katsoivat myös näitä

Sinua voi kiinnostaa myös nämä
  • ASIANTUNTIJA VäLITTää
    Myydään pub Lahdessa
    Myydään pub Lahdessa

    Myydään Lahdessa pub-ravintola. Sijaitsee lahtelaisessa lähiössä. Asiakaspaikkoja 129 sisällä ja 48 terassilla. A-oikeudet ja kohtuullinen vuokra. Henkilökuntaa on 3 osa-aikaista työntekijää. Aukioloajat su-to 9.00-23.00 ja pe-la 9.00-03.00....

  •  
    Kahvilarakennus
    Kahvilarakennus järven rannassa Padasjoe...

    Vuonna 2012 rakennettu kahvila/kioskirakennus myytävänä. Kiinteistössä oma kaivo ja jätevesisäiliöt, joten vesimaksuja ei mene. Rakennuksessa vesikiertoinen lattialämmitys, jota lämmittää Nilan Ec-9 poistoilmalämpöpumppu. Rakenuksen koko on 90m2,...

  •  
    Lounaskahvilan
    Lounaskahvilan liiketoiminta Lahden kesk...

    Kodikas lounaskahvila Lahden keskustassa myy liiketoimintansa   - Katutason liiketila (69 m2) vanhassa jugend-talossa - Loistosijainti keskustan ja matkakeskuksen välimaastossa - Keittiö hyvin varusteltu kevyen lounaan ja leipomotuotteiden...

  • ASIANTUNTIJA VäLITTää
    Kukonlinna Oy
    Kukonlinna Oy -asiakaspalvelua jo vuodes...

    Kukonlinna Oy tarjoaa ravintolapalveluita jo yli 50 vuoden kokemuksella. Vakituinen asiakaskunta sekä remontoidut toimitilat luovat kasvumahdollisuuksia. Yritys omistaa kiinteistön sekä tontin. Kukonlinna Oy sijaitsee vilkkaasti liikennöidyn...

  •  
    XCS
    Viihtyisä Lounaskahvila Riihimäellä

    Myydään toimivan Lounaskahvilan liiketoiminta ja kalusteet. Edullinen vuokra, asiakaspaikkoja 20. Tule katsomaan ja tee tarjous. Puh. 0408405086 

Hämeessä myytävien yritysten lukumäärä laskenut alkuvuodesta

Hämeessa myytäväksi ilmoitettujen yritysten lukumäärä on vuoden 2018 ensimmäisellä neljänneksellä laskenut 6% verrattuna samaan ajankohtaan vuonna 2017. 

Yrityskauppojen ja myytävien yritysten määrä on tärkeä tekijä alueellisen yritystoiminnan jatkuvuuden ja työpaikkojen säilymisen kannalta. Myytävänä olevien yritysten lukumäärä antaa suuntaa yrityskauppojen lukumäärän tulevasta kehityksestä. 

 

Lisää...
Hämeen Yrityspörssi - Oikea kauppapaikka yrityksen myyntiä tai ostoa suunnittelevalle!